SUOMALAINEN JA URALILAINEN NAIMAPERINNE

1. naimiseen liittyvien tapojen tarkoituksena on lisääntyminen, 

suvun jatkuminen ja jälkikasvun elämän turvaaminen.

2. suhteiden toivotaan kestävän sen ajan mitä lapset tarvitsevat 

vanhempiaan.

3. suhteita voidaan pitkittää hankkimalla lisää lapsia.

4. luonnollisin riippuvuussuhde vallitsee emon ja lasten välillä.

5. naimatapojen erilaistuminen alkoi jo ihmisapinoista 

(naisseurassa viihtyvät kääpiösimpanssit, yksinhuoltajina 

elävät oranki-emot, moniavioisten gorilla-isien johtamat 

laumat).

6. uralilaisten kansojen naimatapoja voidaan jakaa totemististen 

perheiden / sukujen väliseen ristiinnaimiseen, pyyntikansojen 

yksinkertaisiin kosiomenoihin ja etelästä tulleiden kansojen 

monimutkaisiin suku ja kylähäihin.

7. totemistisia naimatapoja hallitsevat perheen ja suvun toteemit, 

esivanhemmat ja suojelushaltijat (puolisoa ei voida valita ilman 

haltijoiden suostumusta, yhtymisen uskotaan tapahtuvan heimon 

toteemiin).

8. toteemiin yhtymisestä kertoo volgalta lappiin tavatut 

naitujen naisten sarvenmuotoiset lakit, eläinten (naaraskarhun, 

sarvekkaan eläimen) etsiminen kosiomatkoilla, sukulaisuutta 

ilmaisevien sanojen eläimiä tarkoittavat merkitykset (uros

=naimaikäinen mies=uroskarhu), turkkeihin käärimiset 

(etenkin sukulaisten henkiä puhuteltaessa), häissä lauletut 

eläinhahmojen väliset vuoropuhelut, neitojen salaiset vierailut 

toteemien ja suojelushenkien pyhäkköihin ja puolison lopullisen 

valinnan jättäminen haltijoille.

9. toteemiin yhtymisestä kertoo naisen tuleminen lapselle 

(haltijoiden hyvän tahdon seurauksena).

10. lapselle tuloa voidaan pitää vanhimpana tunnettuna 

naidun naisen merkkinä ja kaikkien kosio ja häätapojen 

edeltäjänä.

11. lapsen saatuaan nainen hyväksytään naitujen naisten 

eli emojen joukkoon ("kuule, neito, kui mie laulan, 

nyt istut emo sialla, emon pait o peälle pantu, emo jalko 

kenkitetty, emo vyöt oot vyötteleeitty, puhu emo puhheita, 

emol loai lausehii").

12. emojen joukkoon hyväksytty saa alkaa käyttää naineen 

naisen tunnuksia (korut, lakit) ja arvonimiä (hyvä nainen, 

kultainen nainen).

13. liian lähelle naimista vältellään tiedustelemalla 

ystäväperheistä naimaikään tulleita neitoja ja rohkaisemalla 

nuoria miehiä tekemään kosiomatkoja (naiminen kiellettyä 

samaan sukuun kuuluvien kanssa).

14. lasten naimaonneen on voitu yrittää vaikuttaa erilaisin 

taikakeinoin (juoksuttamalla syntymäveret yhteen, liekuttamalla 

yhteen kätkyessä, "siul on luotu, siul on suotu, siul on emoni 

liikuttanna, vanhempani vuaputtanna").

15. totemististen perheiden välisistä suhteista kertoo 

puolisoiden kutsuminen kiertoilmaisuin (ukkoni, akkani) 

ja erilaiset välttelemistavat (mies välttelee naisen vanhempia 

sukulaisia, nainen peittää kasvonsa miehen vanhemmilta 

sukulaisilta).

16. totemististen perheiden tapoihin kuuluu leskien naiminen 

puolison sisarusten toimesta (perheeseen kuuluvia ei jätetä 

yksin).

17. kaksi ja moninaiminen on sallittua mutta harvinaista 

(kaksi vaimoa=usein sisarukset).

18. totemistiseen sukuun kuulutaan läpi elämän (syntymästä 

kuolemaan ja uudestisyntymään).

19. sukuun kuulumista ilmaistaan pyhää eläintä kuvaavin 

tatuoinnein (lokki, varis), kirjailuin (jäniksen jäljet, poron sarvet) 

ja koruin (kaula, ranne ja kassanpääkorut).

20. perheeseen kuuluvien suojelushenget luovutetaan lapsille 

ennen naimista / vanhempien kuolemaa (saamen gaddz-henget, 

kaitsijat).

21. perhettä ei tulisi perustaa liian nuorena ("voi minua 

voitettua, kuin on nuora naitettu, lassa on pantu lakki päähän") 

tai vanhana ("voi minusta, mieskulusta, kuin en tuota tuntenute, 

nainut on nuorell ijällä, ottanut emon ajalla").

22. vanhempien työn uskotaan olevan tehty lasten pariuduttua 

("akka lippahalla kuoli").

23. totemistisia sukuja nuorempaa perinnettä edustaa 

pyyntikansojen yksinkertaisina säilyneet kosintamenot.

24. totemistisen ajattelun vähennyttyä naimisesta tuli kahden 

nuoren / perheen välinen liitto jota vahvistettiin lukuisin 

vierailuin, vastavierailuin, lahjoin ja kestityksin (yhden suuren 

juhlan sijasta tehtiin monta pienempää matkaa).

25. vuosia kestäneen tutustumisen ja lahjanvaihdon 

tarkoituksena oli luoda kestäviä suhteita, vahvistaa perheiden 

välejä ja antaa nuorille tarpeeksi aikaa peräytyä ("se on siinä 

arveluksen alla ottaasko miehen vai ei").

26. kosimassa käytiin talvisin hiihtokelien alettua ja kesäisin 

jokia pitkin (uuden kuun aikaa pidetään suosiollisena).

27. kosiolahjoihin kuuluu marjat, nahat, turkikset, liha, kala, 

helmet, kivet, korut, vyöt, huivit, astiat ja kupit (lahjan tulee 

olla itse hankittu tai valmistettu, osa itseä).

28. ihmisten lisäksi hyviteltiin perheiden suojelushenkiä 

(haltijoiden välejä pidetään yhtä tärkeinä kuin ihmisten).

29. vanhimpina menoina voidaan pitää haltijoiden 

ja sukulaisten henkien muistamista, puolison terveyden 

tarkistamista (lauluissa käsien ja silmien tarkistaminen), 

lahjojen vaihtamista, tulen sytyttämistä, veden hakemista, 

ruuan ja juoman laatimista, yhessä syömistä, yhessä istumista 

(tulen samalla puolella) ja yhessä nukkumista.

30. kosimaan saapui nuorukainen itse tai edustajansa 

(karjalassa ja obilla tietoja poikien luona vierailleista 

tytöistä).

31. kosimaan tultiin "muina miehinä" (aikeista ei tullut 

puhua suoraan, vastaus tulkittiin erilaisista vaivihkaa 

annetuista merkeistä).

32. kosimalaulujen kieli on eläinaiheista ja vertauskuvallista 

("minä lähten tedroksi lendoh, sinä jos lähtet tedroksi lendoh, 

minä lähten haukaksi händäh").

33. naimatapojen nuorinta ja vierainta kerrostumaa edustaa 

etelästä tulleilta kansoilta omaksutut kylähääperinteet 

(vieraasta alkuperästä huolimatta tapoihin liittyy paljon 

kaunista oman kielistä häärunoutta).

34. kylähäiden syntyyn vaikutti totemistisen järjestelmän 

hajoaminen, sukujen sekoittuminen, vieraisiin elinkeinoihin 

siirtyminen, välimatkojen pieneneminen, asutuksen

lisääntyminen ja suuremmat asumukset (kotaan mahtui 

vain lähimmät).

35. kylähäiden kulkua voidaan jakaa valmisteluihin, 

hääpäivää edeltäviin kylvetysmenoihin, morsiamen 

kotona pidettyihin lähtöhäihin ja sulhasen kotona

vietettyihin tulohäihin (huipentumana häämatka eli 

morsiamen siirtäminen vanhasta kodista uuteen turkisten, 

kankaiden ja taikojen avulla).

36. häiden jokaiseen vaiheeseen kuului omat laulunsa 

ja itkunsa (käeniskuvirsi, vävyn virsi, neuvokkivirsi) 

joilla opastettiin häiden osanottajia ja neuvottiin nuoria 

onnelliseen yhteiseloon.

37. tärkeimpinä häälahjoina voidaan pitää huiveja,

liinoja, vaatteita, koruja (rintaan kiinnitetty tai 

kaula-aukosta sujautettu syänkoru) ja parin keskenään 

vaihtamia lahjoja.

38. neidon suostumusta tiedusteltiin laulujen sanoin 

"jogos tuled nyd on, neidi" johon vastattiin "siulla tulen, 

siulla käkeen, siull on koissa toivotettu, siulla piennä 

tuuvitettu" tai "tuleni sinulla, mukomalla, mielövällä, 

siul on luotu, siul on suotu, siul on emoni liikuttanna, 

vanhempani vuaputtanna" tai "sekä tulen, jotta olen".

39. tärkeimpinä eroina etelän kansojen tapoihin voidaan 

pitää neidon pyytämistä emolta (isän sijaan), neidon 

luovuttamista enon tai veljien (emon sukuun kuuluvien) 

toimesta, sormusten käytön puuttuminen ("kutsun 

kultarenkahaksi, sanon saksan sormukseksi") ja 

häävalojen puuttuminen ("oma mieli, oma tahto, 

emme ottan ostamalla, emmekä vannota valalla, 

omalla on onnellamme").

40. puolisossa haetaan yhtä ikää eli polvea eli sukupolvea, 

yhenmuotoisuutta eli ulkonäköä, yhenpituisia hiuksia, 

yhtäläistä hiusten ja silmien väriä, yhenvertaisuutta eli 

tasaväkisyyttä, miellyttävää ääntä ja katsetta, punaposkisuutta, 

verevää eli tervettä ihonväriä, hyväntuoksuista hengitystä, 

ahkeruutta, anteliaisuutta, iloisuutta, mukavuutta, 

puheliaisuutta, hauskuutta, puhtautta, yhenmielisyyttä 

eli samoja mielipiteitä, luotettavuutta, laulu, tanssi ja 

soittotaitoa, tummia kulmakarvoja, yhtäläistä runkoa

eli ruumiinrakennetta, sulosanaisuutta, huolehtivaisuutta, 

veisto ja ompelutaitoja, nauravaisuutta, lempeyttä, 

suojelevaisuutta, itsenäisyyttä, omatoimisuutta, hellyyttä, 

sopuisuutta, tuuheita ja vahvoja hiuksia, kuuntelutaitoa, 

hyväryhtisyyttä ja päihteettömyyttä.

41. yhenlaisuuden uskotaan "tekevän yheksi" ja nostattavan 

intohimoa eli halua eli lempeä.

42. lempeä pidetään ihmisten tahdosta riippumattomana 

tulen kaltaisena olentona joka tulee (leiskuu) ja menee 

(hiipuu) oman mielensä mukaan (kuin tunteet).

43. jokaiseen sukuun kuului ihmisiä jotka eivät koskaan 

perustaneet perhettä tai pariutuneet uudestaan ("oishan 

naitu, oishan vietty, oishan oikein otettu, mutt ei se oltu 

miu ossain, vetänt ei miu verrein, oma läyl ei lämpejelty").

44. osasta tuli vanhempiensa huoltajia ("tyttäresi kotiin 

jääpi, emon mieliksi hyviksi, sydämmeksi lempiäksi"), 

toisten erikoistuessa johonkin ammattiin (kädentaitajat, 

erämiehet, laulajat, tietäjät).